Työn murros kunta-alalla

Kunta-alan työmarkkinaosapuolet käynnistivät toimintavuonna kunta-alan työn murroksen seurannan ensimmäisenä toimialana Suomessa. Tavoitteena on rakentaa työn murroksesta yhteinen kuva ja vahvempi tietopohja, jota voidaan hyödyntää kunta-alan ja sen työmarkkinoiden kehittämisessä.

Työn murroksella tarkoitetaan vuosia ja vuosikymmeniä kestävää muutosta kohti uudenlaista ja monipuolisempaa työn maailmaa. Työn murros vaikuttaa eri tavoin eri ammatteihin ja toimialoihin muuttaen työtehtäviä, toimintatapoja ja työn organisointia. Se synnyttää kokonaan uusia ammatteja ja tehtäviä, kun samalla osa vanhoista tehtävistä häviää tai siirtyy muulla tavoin hoidettavaksi.

Työn murrosta vauhdittavat ainakin

  • uuden teknologian, kuten digitaalisten palvelujen, robottien, tekoälyn ja alustojen hyödyntäminen
  • toimintatapojen uudistaminen ja kehittäminen työyhteisöissä ja työpaikoilla
  • resurssien rajallisuus.

Konkreettisen tekemisen seurantaa 

KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo) sopivat lokakuussa 2018 yhteisestä linjauksesta työn murroksen seurantaan. Pääneuvotteluryhmä hyväksyi työn organisoinnin ja toiminnan suuntaviivat yhteisille toimille vuosille 2019–2020.

Työn murroksen seurannassa keskitytään työn muutosten tarkasteluun kunta-alan ammateissa, toimialoilla ja työpaikoilla ja kuunnellaan työpaikkojen edustajia, johtoa ja henkilöstöä. Seurannassa hyödynnetään myös muiden toimialojen ja maiden kokemuksia sekä erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tuloksia.

Työryhmä valitsi 21 työn murroksen seurattavaa asiakokonaisuutta. Megatrendien, hallinnollisten reformien ja visioiden sijasta seuranta suunnattiin jo nyt konkreettiseen tekemiseen kuntatyöpaikoilla.

Seurattavat asiakokonaisuudet ovat: 

  • Tarinoiden kirjastot
  • Hallinto- ja toimistotyön arvo ja muutos
  • Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen kotihoidossa
  • Uudistuva sosiaali- ja terveyskeskus
  • Sairaalat teknologian ja työn murroksessa
  • Sosiaalityön uudet ratkaisut
  • Uudistuva kaavoitus, rakennusvalvonta ja kiinteistönhoito
  • Tärkeät ateria- ja puhtauspalvelut
  • Maailman paras peruskoulu
  • Uudistuva ammatillinen koulutus
  • Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen lukiossa
  • Kehittyvä ja innovatiivinen kuntatyö
  • Asiakaslähtöiset kuntapalvelut
  • Robotit ja tekoäly ihmisten apuna
  • Itseohjautuvuus ja tiimityöskentely kunta-alalla
  • Monimuotoiset työyhteisöt
  • Asiakkaana koko kansakunta
  • Työssä oppiminen ja ohjaus
  • Etätyö
  • Liikkumisen ja logistiikan uudet ratkaisut
  • Uudistuva varhaiskasvatus

Yhteistyö työelämän kehittämiseksi jatkui

Työn murroksen seurantakyselyt ja seurannan viestintä käynnistettiin toimintavuoden syksyllä. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa keväällä 2019.

KT ja pääsopijajärjestöt jatkoivat näin yhteistyötä työelämän kehittämiseksi ja palvelujen tuloksellisuuden parantamiseksi. Työn murroksen seurannan ohessa käynnissä on muun muassa yhteinen kunta- ja maakunta-alan työelämän kehittämishanke Kunteko 2020, joka nostaa esiin työelämän hyviä käytäntöjä ja kiinnostavia ratkaisuja.

Kunta-alan työmarkkinaosapuolet haluavat olla aktiivisesti mukana edistämässä työn sisältöjen, toimintatapojen ja organisointitapojen kehittämistä. Tavoitteena on, että tuloksellisesti toimivat ja kehittyvät julkiset palvelut säilyvät myös jatkossa suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin ytimessä.